K-Market Himanka

K-Market Himanka Ruokakauppa suurella sydämellä - Inhimillisyyttä arvostaen. Kaupastamme löytyy lisäksi mm. Matkahuolto, Posti, Veikkaus, sekä GymSportCenter-kuntosalin liput.

K-market Himanka on perinteikäs ruokakauppa, josta löytyy pitkien perinteiden lisäksi useita eri palveluita, kattava tuotevalikoima sekä ammattitaitoinen henkilökunta. Kauppa on kulkenut pitkän matkan tähän päivään mennessä ja haluaisinkin lyhyesti kertoa kaupan eri vaiheista. Aikanaan 1800-luvun lopulla isoisoisovaarini Matti Joensuu perusti kaupan Rahjan kylään, Siipojoen varteen. Hänen poikansa

Matti Joensuu jatkoi isänsä kauppaa hieman isomalla valikoimalla. Kauppa muutti Rahjasta Himangalle vuonna 1923. Minun vaarilleni, Leevi Joensuulle kauppa on siirtynyt sotien jälkeen n. vuonna 1945. Hän toimi vaimonsa, eli mummuni Taimi Joensuun kanssa, diplomikauppiaana viimeisiin päiviinsä asti eli aina vuoteen 2000 saakka. Vuonna 1986 kauppiasoikeudet siirtyivät isälleni Eero Joensuulle ja yhtiömuodoksi tuli kommandiittiyhtiö, yhtiömiehinä Eeron sisaruksia eli minun setiä ja tätejä. No sitten itse astuin remmiin 31.3.2000 nuorimpana yksin toimivana naiskauppiaana. Ensin lähikauppaketjuun, sitten k-extraksi ja sitämyöden sitten k-marketiksi. Eli yhtiö on pysynyt samassa suvussa n 100 vuotta ellei enemmänkin. Ja on mahdollista, että kauppa on toiminut kolmella eri vuosisadalla ja 100 % varmuudella kahdella eri vuosituhannella! Joka tapauksessa Himangalla kauppa on toiminut 92 vuotta ja olen itse neljännessä polvessa kauppiaana. Lämpimästi tervetuloa jatkamaan perinteitä ja asioimaan liikkeessämme myös jatkossa :)



- Kauppias Katri Jukkola, K-Market Himanka

18/01/2026

Kaupan pihalta on löytänyt puhelin. Mukana myös pankkikortti. Voi noutaa kassalta👍. Selvitellään huomenna enemmän kun nimi on tiedossa, jos ei tätä kautta löydy omistajaa.

Hyvää joulua🧑‍🎄🤶🎅❤️!
22/12/2025

Hyvää joulua🧑‍🎄🤶🎅❤️!

Huom! Posti tiedottaa! Muutos kirjeiden ja pakettien aikatauluun.
04/09/2025

Huom! Posti tiedottaa! Muutos kirjeiden ja pakettien aikatauluun.

Osoite

Uunilan Rantatie 2
Himanka
68100

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 21:00
Tiistai 08:00 - 21:00
Keskiviikko 08:00 - 21:00
Torstai 08:00 - 21:00
Perjantai 08:00 - 21:00
Lauantai 08:00 - 21:00
Sunnuntai 12:00 - 21:00

Puhelin

+358503496983

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita K-Market Himanka :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti K-Market Himanka :lle:

Jaa

Kategoria